Vanhaa kunnioittaen, uutta taitaen
ATL on perinteinen rakennusliike, jonka oleellisia voimavaroja ovat oma monitaitoinen henkilökunta ja oma kalusto.
Kanssamme on helpompi hengittää
Haluamme, että rakennuksemme ovat helppoja käyttää ja huoltaa. Koska rakentaminen on aina vaativaa, panostamme kestäviin ja ympäristön kannalta toimiviin ratkaisuihin.
Rakennetun tilan on oltava käyttäjälleen terveellinen. Huolellinen toteutus ja ammattitaitoinen henkilökunta takaavat työllemme hyvän lopputuloksen ja terveellisen sisäilmaston muodostumisen.
Koska muutos on jatkuvaa, mietimme rakennuksen suunnittelu- ja rakennusvaiheessa myös sen huollettavuutta ja rakenteiden muunneltavuutta.
ATL kuuluu samaan konserniin ERAT Arkkitehtien kanssa. Monissa hankkeissa yritykset voivat hyödyntää toistensa laaja-alaista osaamista ja tarjota siten asiakkailleen juuri heidän tarpeitaan vastaavia kokonaisratkaisuja. Yhdistäessään voimansa yritykset herättävät henkiin vanhan, välillä jo unohdetun perinteen, jossa rakennusliikkeet ja arkkitehtitoimistot tekevät tiivistä yhteistyötä.
Meitä ohjaavat
Jatkuvuus
Jatkuvuus merkitsee meille ennen kaikkea panostamista pitkäkestoisiin asiakas- ja työsuhteisiin. Haluamme tarjota asiakkaillemme hyvää ja ammattitaitoista palvelua, jotta he valitsevat meidät jatkossakin kumppanikseen. Olemme olleet reilu ja luotettava työnantaja ja toteuttaja jo vuodesta 1990.
Avoimuus
Keskustelemme asioista avoimesti. Perustelemme ratkaisumme asiakkaillemme ja työntekijöillemme. Onnistuneissa hankkeissa keskeistä on osapuolien välinen avoin vuorovaikutus.
Palvelut
Olemme korjanneet useita historiallisesti arvokkaita kohteita, joissa työskentely vaatii äärimmäistä huolellisuutta. Tuomme rakennuksen nykypäivään sen alkuperää ja aikakautta kunnioittaen.
Toteutamme korjaushankkeita jatkuvasti erittäin vaativissa kohteissa, kuten sairaaloissa ja kouluissa, joissa toiminnan on voitava jatkua häiriöttä myös korjaustöiden ajan.
ATL on yksi Suomen johtavista sisäilmaongelmien korjausurakoitsijoista. Yrityksessä on mm. useita VTT-sertifioituja tiivistysalan ammattilaisia ja poikkeuksellisen monipuolinen kokemus alalta.
Käytämme rakenteiden kuivatukseen omaa tehokasta kalustoamme. Kosteusmittaajamme ovat VTT-sertifioituja. ATL:n omat resurssit mahdollistavat tehokkaan ja nopean toiminnan myös laajemman vahingon sattuessa.
Rakennamme vaativimmatkin uudiskohteet osaavien ammattilaistemme voimin. Oli kyse julkis- tai liiketalouden uudiskohteesta, työn kokonaisvaltainen laatu ja kohteen pitkäikäisyys ovat meille ensisijaisen tärkeitä.
Meillä on vahva asema Uudenmaan uudis- ja korjausrakentajana. Pitkä ja vankka kokemus, omien
työntekijöidemme vahva osaaminen ja jatkuva kouluttautuminen ovat toimintamme kulmakiviä.
Vastaamme julkis- ja liiketalouden vaativista uudis- ja korjausrakennushankkeista, tarvittaessa hanke- ja
investointisuunnittelusta rakennuksen luovutukseen saakka.
Pätevyydet
Yrityspätevyydet ja -sertifikaatit
- RALA-pätevyys
- Ekokompassi -ympäristösertifikaatti
Jäsenyydet
- Rakennusteollisuus Ry
- JVT- ja Kuivausliikkeiden liitto
- Perheyritysten liitto
Tilaajavastuu ja taloudellinen tila
- Kuulumme Luotettava Kumppani-palveluun
- Paras mahdollinen AAA-luottoluokitus
Henkilöpätevyydet, Rakentaminen
- VTT-sertifioitu rakenteiden kosteudenmittaus
- VTT-sertifioitu märkätilan vedeneristys
- VTT-sertifioitu rakenteiden tiivistys
Henkilöpätevyydet, Suunnittelu
- Poikkeuksellisen vaativan vaativuusluokan pääsuunnittelijatehtävien pätevyys korjausrakennushankkeissa
- Vaativan vaativuusluokan pääsuunnittelijan pätevyys uudisrakennushankkeissa
- YKS kaavan laatijan pätevyys
- ARK-rakennussuunnittelun pätevyys
ATL työnantajana
Työntekijät edellä
ATL tarjoaa työntekijöilleen varman ja jatkuvan toimeentulon noudattamalla lakeja ja työehtosopimuksia. Työyhteisössä kaikki ovat tasa-arvoisia, taustasta ja sukupuolesta riippumatta. Työntekijät kouluttautuvat jatkuvasti työssä oppimisen, oppisopimuskoulutusten ja kohdennettujen kurssien kautta.
Yrityksessä vallitsee hyvä yhteishenki, koska työntekijät tuntevat toisensa ja asioista puhutaan avoimesti.
ATL:n palveluksessa on tällä hetkellä noin 150 rakentamisen ammattilaista kuten rakennusmestareita, timpureita, maalareita sekä puuseppiä.
ATL tarvitsee jatkuvasti uusia työntekijöitä. Jos haluat olla yksi meistä, ota yhteyttä!
Toimihenkilöt:
Samuel Hyry, toimitusjohtaja
040 8200 509
etunimi.sukunimi@atloy.fi
Työntekijät:
Anna Kuronen, hallintojohtaja
044 281 7397
etunimi.sukunimi@atloy.fi
“Olen ollut talossa 15 vuotta eikä minulla ole mitään moittimista. Palkkoja ei ole tarvinnut kertaakaan odotella ja työt valmistuvat ajallaan.”
Kaupo Tusti, rakennusammattimies
Henkilöstön kokemuksia
Kurkkaa videoilta henkilöstömme kokemuksia ATL-Rakennushuollosta työpaikkana.
Videoita sekä suomeksi että viroksi.